Miiluxin kummipelaajan Miikka Matikan, 33, toinen kausi Pattijoen Urheilijoiden riveissä on ollut tavallista tiivistahtisempi.

Koronan takia runkosarjapelit alkoivat vasta heinäkuun alussa, kun alun perin Miesten Superpesiksen kauden piti alkaa huhtikuussa. Pelitahti on ollut kuluvalla kaudella siis käytännössä nopeampi, mikä on tarkoittanut noin 2,5 ottelun viikkorytmiä.

– Tilanne on sama joka joukkueelle. Mieluummin niin, että pelejä on liian paljon, kuin tilanne, ettei niitä ei olisi ollenkaan, kommentoi Miikka Matikka viikonlopun pelisikermän palauttavien treenien jälkeen MiiluAreenan porteilla.

Jyväskylässä vakituisesti asuva Matikka on Miiluxin kummipelaaja, joka asuu toista kesää Pattijoella. Nykyinen seurajohto saa kiitosta mutkattomista käytännön järjestelyistä Imatran Pallo-Veikoissa kasvaneelta kopparilta.

– Yhteistyökumppanit mahdollistavat kaiken tämän ja pelien takia tätä tehdään. Ainakin itselleni pelit ovat tärkeintä koko toiminnassa. En usko, että meistä kukaan tekee tätä pelkästään harjoittelun iloksi. Kyllä pelit on se syy, miksi treenataan. Olen pystynyt keskittymään olennaiseen Pattijoella ja kaikki käytännön asiat on hoidettu täällä mallikkaasti puolestani.

MiiluAreenan tunnelma saa Matikalta myös kehuja.

– Äänekäs katsomo ja aina hyvä tunnelma, listaa monipuolinen pelaaja kotikenttänsä etuja.

Jos PattU:n pelikautta verrattaisiin elokuvaan, olisi se nyt kohdassa, missä juoni alkaa toden teolla tiivistymään. Tällä viikolla vastassa on kaksi kertaa aina kova Sotkamon Jymy. Toinen peleistä on faniottelu, joka pelataan PattU:n isännöimänä Rovaniemellä ja on samalla maailman pohjoisin Superpesisottelu.

Edessä oleviin pudotuspeleihin huolitaan runkosarjan 8 parasta joukkuetta. Jutun kirjoittamishetkellä PattU on sarjataulukossa sijalla 7.

– Kausi on mennyt mukavasti. Meillä on paperilla hyvä joukkue, mutta käytännössä osaaminen tulee lunastaa joka pelissä eli pitäisi yksinkertaisesti pelata joukkueena hyvin, jatkaa Matikka.

PattU:n edustuksesta löytyy tällä hetkellä sekä uutta pelaajaosaamista että kokemuksen kautta yhteen hitsautunutta joukkuehenkeä. Kokemus onkin seikka, mitä Matikka PattU:ssa ehkä eniten arvostaa.

– Kokemuksella on pesäpallossa todella suuri merkitys. Pelitilanteiden ja vastakkaisen joukkueen pelityylin ymmärtäminen on tässä lajissa olennaista.

PattU:n joukkueen kokemus on akseli, joka kannattelee ja vie peliä eteenpäin. Se on liike, mutta ei päämäärä.

– Tulin Pattijoelle siksi, että halusin päästä pelaamaan kärkipaikoista. En halua, että tästä kaudesta jää käteen kokemusta. Taistelemme mitalista, se on tavoite, tiivistää Matikka lopuksi.

Teksti ja Miikan kuva: Miia Lahti

PattU:n pelikuvat: Kari Kanasaari

Miikka Matikka

  • Syntynyt 1986. Asuu Jyväskylässä vaimonsa, Pattijoelta lähtöisin olevan Nooran kanssa.
  • Työskentelee Kilpailu-ja kuluttajavirastolla kuluttajaneuvojana.
  • 1 SM-kulta vuodelta Hyvinkään Tahkon joukkueessa 2007.
  • Superpesiksen vuoden tulokas: 2007.
  • Yhteensä 409 ottelua miesten Superpesiksessä.